Ikkunoiden entisöintikurssi

 Vanhat ikkunat voivat kestää oikein huollettuina satoja vuosia. Ikkunoiden restaurointi voi olla myös ikkuna suurempaan kokonaisuuteen: sen kautta tutustutaan talon rakenteeseen ja historiaan, materiaaleihin, työvälineisiin ja kestäviin ratkaisuihin.  

Kuuselan kulttuurikoulu ry järjestää ikkunoiden entisöintikurssin, jonka aikana saat yksilöllistä opastusta ja pääset tutustumaan kaikkiin työvaiheisiin dokumentoinnista pintakäsittelyyn, lasituksesta puuosien korjaukseen.  Kurssilla tutustutaan myös Kuuselan koulun vaiheisiin ja elämään hitaan remontoinnin keskellä. 

Ensimmäinen kurssiviikonloppu alkaa teoriakoulutuksella, jonka vetää ikkunoiden entisöijä Mirka Halonen. Iltapäivällä ryhdytään purku- ja maalinpoistotöihin. Sunnuntaina ohjelmassa on teorian lisäksi lasitusta ja kittausta sekä malli-ikkunan puuosakorjausten esittelyä. Viikonlopun tavoitteena on saattaa pokat pohjaväriin. Toisena viikonloppuna voit tulla jatkamaan pintatöillä oman aikataulusi mukaan lauantaina tai sunnuntaina.  

Kurssi toteutetaan talkooluontoisesti  autenttisissa oloissa ränsistyneessä koulurakennuksessa, jossa on kotoisaa mutta kovin keskeneräistä ja vähän viileääkin.  Kurssilla työstetään rakennuksen ikkunoita.   

Aikataulu:   
- la 2.12. klo 9.30-17.00 
- su 3.12. klo 10.00 -17.00   
- viimeistelytyöt joustavasti oman aikataulun mukaan joko vkl 9.-10.12. tai iltapuhteena viikolla 49 tai 50.   

Kurssin teemat:   
- yleiskatsaus vanhoihin ikkunoihin, kunnostuksen rajaaminen 
- maalinpoisto ja osien purkamien puuosien korjaaminen (kevyt esittely, opastus ja työvälineet)
- helojen huoltaminen
lasitus ja kittaaminen 
- pintakäsittelyn toteutus ja materiaalivalinnat     

Kurssihinta 100 euroa sisältää kaksi keittolounasta ja kahdeksan kahvi/teetarjoilua. Kurssille otetaan max 10 osallistujaa. Jos tulet kauempaa, autamme parhaamme mukaan majoituksen järjestämisessä.   Jos tämä kurssi tuntuu sinulle sopivalta, klikkaa alla olevaa painiketta. Lähetämme sen jälkeen vahvistuksen, tarkennetun ohjelman ja kurssiohjeet, joihin tutustuttuasi vahvistat osallistumisen suorittamalla kurssimaksun.   

Remonttikuulumisia syksy 2023

Julkisivu

Kaunis koulurakennus näyttää yhä monesta vinkkelistä ränsistyneeltä autiotalolta. Rapistuneiden maalien alla on kuitenkin kovaa, tiheäsyistä mäntylaudoitusta, joka on peräisin kaiketi Eklöfin höyrysahalta.
Pienten lahokohtien osalta pintoja joudutaan uusimaan, mutta pääosin verhous säilyy alkuperäiseinä. Eikä sellaista puuta saa enää mistään millään rahalla.Kaikki vanha maali kaavitaan pois, työ on erittäin hidasta, vaikka käytämme infrapunalämmitintä. 
Rakennus on maalattu ilmeisesti lateksi- tai öljyalkydimaalilla, joka ei sovellu sellaisen rakennuksen pintaan, jossa verhoilu on kiinni hirsipinnassa ilman tuuletusrakoa.
Maalin alta on löytynyt vanhoja kerroksia, joiden perusteella uusi väri on valittu. Rakennus maalataan hengittävällä pellavaöljymaalilla. Käytämme ainoastaan paikallisen Kymin Palokärjen sekä ruotsalaisen Ottoson färgin tuotteita. Maalaustyöt käynnistyivät keväällä 2023, tähän (10/24) mennessä lateksimaaleja on poistettu ¼ julkisivusta. mutta koko talon pintatyöt toteutetaan keväällä ja kesällä 2024. 

Opettajattaren asunnon uusi elämä

Koulussa on kaksi asuntoa, joissa on asui opettajia vielä 1980-luvulla. Viimeinen vuokralainen muutti asunnosta pois vasta vuonna 2014. Molemmat asunnot olivat kehnossa kunnossa. Alla kuvasarja alakerran asunnosta. 
Aivan kaikkea vanhaa ei voi säilyttää;)

Sähkö- ja energiaremontti

 Vanha sähköjärjestelemä on poistettu kokonaisuudessaan. Talousrakennuksen mittauskeskukselta on vedetty uudet syöttökaapelit koululle. Asunnoissa on erilliset ryhmäkeskukset. 
Alakerran asunnon sähkötyöt ovat valmiit. Suurin osa johdotuksista haluttiin toteuttaa vanhaan tyyliin pintavetoina, ja näkyvät rasiat, johdot ja katkaisijat ovat talon ilmettä kunnioittaen mustia.   
Sähkötöitä tehdään vaihe kerrallaan: nyt työn alla olevissa tiloissa on asianmukaiset työmaakeskukset.   
Kaikkia sähkötöitä ohjaa teetetty sähkösuunnitelma. Se toimii pohjana täydelle energiaremontille, jonka myötä hillitön energiasyöppö muuttuu vähitellen vähäpäästöiseksi ja sellaiseksi, että se pärjää talvikaudellakin useita päiviä ns. omavaraisena. Energiaremontin suunnitelmat ovat valmiina, ja tiedotamme siitä heti, kun se prosessi kunnolla käynnistyy, toivottavasti talven 2023-2024 aikana.   Kaapelointien yhteydessä rakennukseen on vedetty valokuitu, jotta rakennus voi tarjota käyttäjilleen nopeat yhteydet mm. kokouksia ja etätyöskentelyä varten.

Kaikki putket vaihtuvat uusiin

Vanhat ja paikoin puhkiruostuneet valurautaputket on purettu pois. Sekä koulurakennuksen että koko alueen viemärit on korvattu uusilla. Viemäröintien lisäksi koulurakennuksen vesijohdot on uusittu. Putkiremontin yhteydessä on uusittu kaikki käytössä olevat hanat, lämminvesivaraaja ja vesieristykset. 

Remonttikuulumisia 2022
Talousrakennus työn alla

Kesällä 2022 aikana tehtiin Kuuselan kylän talousrakennuksen pohjatöitä. Lokakuussa harjakorkeuteen nousevaan talousrakennukseen tulee saunatiloja, varastoja ja tekninen tila, jonka kautta vesi, sähkö ja valokuitu syötetään koululle ja kylän minitaloihin.
Alahirsiä pitää aika ajoin uusia. Tässä tapauksessa puutavaran käyttöikää ovat lyhentäneet roiskevesi ja vuotava viemäri.

Purkuhommia ja hirsien vaihtoa


Kouluvanhuksen remontti toteutetaan periaatteella ”korjataan se, mikä on rikki”. Mitään rakenteellisia muutoksia ei tehdä, mutta monia vuosien aikana lisättyjä pintoja poistetaan ja korvataan alkuperäistä vastaavilla.     Olemme edenneet talon kanssa maltillisesti, tutkineet vaurioita ja pysäyttäneet niiden etenemisen. Suurin osa korjaustarpeista tuli ilmi jo kuntotarkastusraportista, mutta joidenkin vaurioiden identifioiminen edellytti rakenteiden purkamista. Nyt kaikki huonot kohdat alkavat olla esillä.   
Kengityksessä seinää nostetaan tunkeilla, jotta alimmat hirret saadaan vaihdettua.

Kengitystä

Pintojen avaamisen myötä on paljastunut vuotaneita viemäreitä ja roiskuttavien räystäiden ja puutteellisen tuuletuksen aiheuttamia lahokohtia. Osa alimmista hirsistä on tuhoutunut kosteuden ja tuholaishyönteisten takia.   

Niiden korjaaminen on alkanut, ja talon kengitys on tarkoitus saada valmiiksi kesäkuun 2022 aikana. Korjauksissa käytetään vanhoja hirsiä. Kengitystyöt dokumentoidaan ja niistä tehdään blogipostaus myöhemmin.   Lisäksi hirsikorjauksia pitää tehdä alakerran rungon yläosissa ja yläpohjassa ja yläkerran väliseinissä.  

Kaikki lahovauriot yläpohjassa ja yläkerran väliseinissä ovat sellaisissa kohdissa, joissa vesikatto on aiemmin vuotanut. Kaikki kohdat on paikallistettu, avattu ja kuivattu.   
Pääviemäri kulkee talon kivijalan alla. Vanhat putket kaivettiin kolmen metrin syvyydestä
Pääviemäri kulkee kivijalan alta. Monica kaivamassa vanhaa valurautaputkea kolmen metrin syvyydestä. 

Talotekniikka vaihtuu ajanmukaiseen 


Pääviemäri ja vesijohto sekä sähkön syöttö vaihdettiin kesällä 2021 Kuuselan minitalokylän infran rakentamisen yhteydessä. Samalla taloon vedettiin valokuitukaapeli. 

Koulun vanhat sähköt on revitty kokonaan irti; ainakin kahdeksan vuosikymmenen kerrostumilla oli kenties museaalista arvoa, mutta ne arvioitiin usean asiantuntijan toimesta korjauskelvottomiksi.    Uuden sähköjärjestelmän asennus alkaa syksyllä 2022. 

Vanhat valurautaiset pääviemärit vaihdettiin muovisiin kesällä 2021. Loput viemärit ja koulurakennuksen käyttövesiputket vaihdetaan vuonna 2023.   Savupiiput on nuohottu ja tarkastettu, vanhat uunit on huollettu ja otettu käyttöön. Vaikka talon energiajärjestelmä menee kokonaan uusiksi, kauniit ja tehokkaat uunit säilytetään tukilämmitysmuotona ja tunnelman luojina.     

Myös ikkunan pokat on peitetty lateksimaalilla
Hilseilleen maalin lisäksi myös tämä porrashirvitys saa lähteä. 

Virheellinen huoltomaalaus saattaa rikkoa talon


Kuuselan koulun julkisivu on käsitelty alun perin  pellavaöljymaalilla. Talon vuorilaudoituksen ja hirsiseinän välissä on paperi mutta ei rimoitusta eikä tuuletusrakoa.  Tämäntyyppinen rakenne toimii vain hengittävän pintamaalin kanssa. 

Nykyisellään seinäpintoja peittää paksu maalikerros. Huonosti hengittävä  kalvo on halkeillut suurina siivuina  ja lahottanut paikoitellen vuorilaudoitusta.   Maalipinta poistetaan kesällä 2023, ennen uutta maalausta huonot laudat uusitaan. 

Suurimmaksi osaksi laudoitus on kuitenkin kunnossa. Tiheäsyinen höylätty mänty on kestänyt hienosti aikaa ja muovikalvon hikoilua vastaan, vaikka äkkiseltään katsottuna rakennus näyttää rotansyömältä röttelöltä.  Mitä ilmeisemmin Eklöfin höyryshalta toimitettu lautatavara saa suojata hirsiseiniä seuraavatkin sata vuotta. 
Yksi huonoimmista ikkunoista Liisan käsittelyssä
Liisa elvyttää kärsinyttä eteläseinän ikkunaa. Entisöinnissä käytetään Kymin Palokärjen pellavaöljymaaleja. Kitti valmistetaan työmaalla liitujauhosta ja pellavaöljystä

Pokat ovat hyvää puuta   


Myös ikkunat näyttävät lohduttomilta. Neljän autiotalovuoden aikana osa ruuduista on kivitetty rikki,  ja etenkin eteläseinän puuosat ovat harmaantuneet ja halkeilleet.  Niiden pintoja on maalattu niinikään lateksimaaleilla. 

Roisin maalaustekniikan takia ikkunat eivät auenneet ilman terävää puukkoa: suurin osa oli maalattu ”umpeen”.   

Ensimmäiset ikkunat ovat nyt työn alla. Julkaisemme toukokuun alussa raportin niiden entisöinnistä. 
Kevättalvelle kaavailtu ikkunoiden entisöintikurssi jouduttiin perumaan, mutta uusi kurssi on suunnitteilla kesälle, ilmoitamme ajankohdasta pian täällä ja somekanavillamme (fb/ig).   

Jos haluat seurata postauksiamme ja raealiaikaisia ”behind the scenes” -tyyppisiä juttujamme, laita instagram-tilimme kuuselan_kulttuurikoulu seurantaan                               
Etsi